Valtio aikoo huutokaupata 800-alueen taajuudet operaattoreille

Teemu Laitila

Valtio aikoo huutokaupata 800-alueen taajuudet operaattoreille
Liikenne- ja viestintäministeriö suunnittelee 800 Mhz:n alueen radiotaajuuksien jakamista verkko-operaattoreiden kesken huutokaupan perusteella. Ihan pian taajuuksia ei saada kuluttajakäyttöön, sillä huutokauppa voitaisiin järjestää viimeistään vuoden 2013 loppuun mennessä, jonka jälkeen verkkojen rakentaminen voisi alkaa.

800-alueelta löytyy taajuuksia yhteensä 2x30 megahertsin verran. Taajuudet on tarkoitus myydä kuutena eri 2x5 megahertsin taajuuskaistaparina, joista yhdelle toimijalle voitaisiin myöntää enintään neljä paria kaistoja.

Liikenne- ja viestintäministeriön suunnitelmien mukaan huutokaupassa kaistapareja ostaneet operaattorit olisivat velvoitettuja rakentamaan verkkonsa kolmen vuoden kuluessa toimilupakauden alkamisesta. Jotta verkon maksimaalinen hyötykäyttö voidaan varmistaa, yhdelle taajuusparille asetettaisiin muita korkeampi 95 prosentin väestöpeittovaatimus.

Yksi 800-alueen käyttöönoton ongelmia on ollut samalla taajuudella toimivat radiomikrofonit, joita on käytössä huomattavia määriä muun muassa Yleisradiolla sekä muilla toimijoilla. Viestintäministeriö ehdottaa, kertaluonteista 5,4 miljoonan euron summaa, jolla korvattaisiin uusille taajuuksille siirtymisen kustannuksia langattomien mikrofonien käyttäjille.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -45%

Motorola Moto G15
58 € CDON
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 104 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -32%

Motorola Moto G55
120 € CDON
177 € Gigantti
177 € Power

Alin hinta viikko sitten: 177 €

Realme 14 Pro+ – hinta laskenut -20%

Realme 14 Pro+
447 € Hobby Hall
449 € Proshop
517 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 559 €

Xiaomi Poco M7 Pro 5G – hinta laskenut -20%

Xiaomi Poco M7 Pro 5G
175 € Hobby Hall
246 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.