Onko NSN Nokian varasuunnitelma?

Manu Pitkänen

Onko NSN Nokian varasuunnitelma?
Nokia asemoituu entistä vahvemmin verkkolaitevalmistajaksi ostettuaan Siemensin osuuden Nokia Siemens Networksistä, minkä seurauksena NSN:stä tulee Nokian kokonaan omistama tytäryhtiö. Liikkeen on aavisteltu olevan osa suurempaa linjamuutosta, jossa Nokia yrittää vähentää riippuvuuttaan puhelinliiketoiminnasta.

Melko tarkkaan vuosi sitten Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa totesi Ylen haastattelussa, että jokaisella hallituksella ja hyvällä johdolla on varasuunnitelma yllättävien tilanteiden ja ongelmien varalta. Hän ei paljastanut mikä tuo varasuunnitelma on, mutta totesi ettei yhtiö ole yhden kortin varassa (puhelinliiketoiminta, paikannuspalvelut, NSN). Tämän jälkeen yhtiön toimitusjohtaja Stephen Elop vakuutti, että "Androidin, Applen ja Windowsin välisessä sodassa me taistelemme Windows Phonen rinnalla." Nokialla ei näin ollen ole mitään aikomusta siirtyä Androidin pariin, vaikka analyytikot vuoron perään sitä ehdottelevatkin.



On spekuloitu, että Nokian varasuunnitelma olisi tukeutua voimakkaammin verkkolaitetoimintoihin. Sehän on ollut jo vähän aikaa Nokian liiketoiminnoista kaikista menestyvin. Näkemys sai nyt tukea kun Nokia osti Siemensin osuuden NSN:stä. On myös arvioitu, että Nokia voisi pahan paikan tullen luopua kokonaan puhelintoiminnoista ja keskittyä verkkolaitevalmistajaksi.

Evli Pankin analyytikko Mikko Ervasti totesi Helsingin Sanomille, että "jos matkapuhelinbisnes menestyy Nokian käsissä, NSN voidaan listata [pörssiin]. Jos ei, Nokian hallitus voi sanoa, että verkkoliiketoiminta onkin uutta ydinliiketoimintaa." NSN-kaupan on nähty myös antavan puhelinmyynnille lisää aikaa kasvaa.

Nokia on ennenkin luopunut kuluttajamarkkinoille suunnatuista tuotteistaan, kuten tietokoneista, televisioista ja digibokseista. Vuosituhannen vaihteen kultavuosien myötä Nokia on kuitenkin profiloitunut juuri puhelinvalmistajana, joten monelle voi olla vaikea nähdä Nokiaa minään muuna kuin puhelimia tekevänä yhtiönä. Wall Street Journalin tietojen mukaan Nokia ja Microsoft neuvottelivat vielä kesäkuussa Nokian matkapuhelintoimintojen myymisestä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola razr 50 Ultra – hinta laskenut -43%

Motorola razr 50 Ultra
684 € CDON
1199 € Verkkokauppa.com
1199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1199 €

Google Pixel 9 Pro Fold – hinta laskenut -34%

Google Pixel 9 Pro Fold
1179 € CDON
1789 € Elisa
1989 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1789 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
628 € Hobby Hall
778 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Motorola Edge 60 Pro – hinta laskenut -17%

Motorola Edge 60 Pro
399 € Lenovo
474 € CDON
502 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 480 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.