BlackBerry puntaroi jälleen miten selviytyä älypuhelinkilpailussa

Manu Pitkänen

BlackBerry puntaroi jälleen miten selviytyä älypuhelinkilpailussa
Kanadalainen puhelinvalmistaja BlackBerry etsii uusia selviytymiskeinoja. Yhtiö kertoo asettaneensa työryhmän, jonka tehtävänä on arvioida erilaisia strategisia vaihtoehtoja, joita ovat esimerkiksi yhteisyrityksen perustaminen jonkun kumppanin kanssa tai yhtiön myynti. On myös mahdollista, että yhtiö päätyy tekemään yhteistyötä jonkun kumppanin kanssa ilman yhteisyritystä.

Vaihtoehtoja on punnittu hartaasti jo aiemmin, mutta toistaiseksi BlackBerry on pysytellyt itsenäisenä ja käyttänyt omaa käyttöjärjestelmää puhelimissaan. BlackBerryn on kerrottu pohtineen puhelintoimintojen myyntiä viime kesänä.

BlackBerry 10 -käyttöjärjestelmä julkaistiin tämän vuoden alussa ja yhtiö kertoo uskovansa siihen edelleen pidemmällä tähtäimellä, mutta siitä huolimatta nyt on hyvä ajankohta puntaroida uusia strategisia vaihtoehtoja. Yhtiö muistuttaa, ettei vaihtoehtojen kartoittaminen välttämättä johda transaktioon.



Wall Street Journalin uutisoiman tiedon mukaan Nokia ja Microsoft kaavailivat BlackBerryn ostamista vuoden 2011 lopulla (silloin RIM). Tämän vuoden kesällä WSJ kertoi Microsoftin suunnitelleen Nokian puhelintoimintojen ostamista, mutta neuvottelut kariutuivat muiden muassa kauppahintaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.