Google Now tarjoaa nyt iOS:lle samaa toiminnallisuutta kuin Android-laitteillekin

Valtteri Ahonen

Google Now tarjoaa nyt iOS:lle samaa toiminnallisuutta kuin Android-laitteillekin
Google on päivittänyt Now-sovelluksensa Applen iOS-laitteille.

Päivityksen myötä Google tarjoaa kilpailijan alustalle pitkälti samaa toiminnallisuutta, jota on Androidilla nähty jo jonkin aikaa. Google Now osaa esimerkiksi kertoa, koska sinun pitää lähteä kotoa ehtiäksesi tapaamiseen tai vaikkapa junaan. Sovellus kerää hämmästyttävän paljon tietoa käyttäjästä ilman että sitä tarvitsee erikseen syöttää sille - joskus pelottavankin paljon.

Alunperin Google Now julkaistiin iOS:lle puolisen vuotta sitten, mutta nyt se on saanut merkittäviä täydennyksiä ominaisuusrepertuaariinsa. Näihin kuuluvat mm. uudenlaiset "kortit" ja ilman kosketusta toimiva ääniohjaus.

Uusi Google Now kulkee tällä hetkellä versionumerolla 3.1.0 ja se vaatii toimiakseen vähintään iPhone 4S:n. Päivityksestä kirjoitti muun muassa Gizmodo.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.