Foxconnin johtoporrasta pidätetty lahjuksien vaatimisesta iPhone-komponenttivalmistajilta

Juha Tuppi

Foxconnin johtoporrasta pidätetty lahjuksien vaatimisesta iPhone-komponenttivalmistajilta
Muun muassa Applen tuotteita valmistavan taiwanilaisen Foxconnin johtoportaaseen kuuluvia henkilöitä on viimeisimpien tietojen mukaan pidätetty syytettynä lahjusten vaatimisesta komponenttivalmistajilta.

Cnet raportoi eilen pidätyksistä viitaten kiinalaisella Tencent-uutissivustolla julkaistuihin tietoihin. Lähteen tietojen mukaan syytetyt vaativat komponenttivalmistajilta voitelurahaa, jotta Foxconn ostaisi heiltä komponentteja iPhone-älypuhelimiin ja jotta tilaukset hyväksyttäisiin. Juoni paljastui, kun komponenttivalmistajat valittivat epäilyttävästä menettelystä Foxconnille, joka käynnisti sisäisen tutkinnan.

Noin kaksitoista johtavassa asemassa olevaa työntekijää on pidätetty ja lahjusjupakan pääpiruksi epäillään yhtiön eläköitynyttä vanhempaa varapääjohtajaa Liao Wanchengia. Wanchengin epäillään myös perustaneen ulkomaille valeyrityksen rahanpesua varten.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

OnePlus Nord CE 4 Lite – hinta laskenut -35%

OnePlus Nord CE 4 Lite
129 € DNA
199 € Power
277 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Honor X6b (4G) – hinta laskenut -34%

Honor X6b (4G)
99 € Mobiilipiste.fi
149 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -33%

Samsung Galaxy Z Fold6
1199 € Proshop
1399 € Mobiilipiste.fi
2099 € Power

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -30%

Xiaomi Poco F7 Ultra
604 € Proshop
604 € CDON
683 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 865 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.