LG murskaa Samsungin kotimaassaan

Matti Robinson

LG murskaa Samsungin kotimaassaan
Korealaislähteet kertovat, että ainakaan kotimaassaan Samsung ei ole tällä hetkellä niin ylivoimainen kuin maailman matkapuhelinmarkkinat kertovat. Etelä-Korean ETnews kertoo, että omassa maassaan ylivoimainen on pikemminkin LG, joka päihittää huippupuhelinten kilvassa helposti Samsungin.

GSMArenan käännöksen mukaan LG:n uutta G3-lippulaivaa myydään 25 000 - 30 000 kappaleen viikkotahdilla, joka on yli 3 kertaa enemmän kuin Samsungin Galaxy S5:a julkaisun jälkeen. Galaxy S5:n myyntitahti oli noin 7000-8000 kappaletta viikossa. LG:n edellinenkin lippulaivamalli G2 oli suosiossa, mutta senkin myyntitahti oli kaksi kertaa nykyistä lippulaivaa heikompi.

ETnews kertoo, että LG päihittää kilpailijansa huolimatta selkeästi pienemmistä panostuksista markkinointiin kuin vaikkapa Apple tai Samsung. LG:llä on kuitenkin kotimaansa ulkopuolella paljon kurottavaa. Yhtiö ei ole välttämättä länsimaissa yhtä tuttu puhelinvalmistajana kuin kotimaassaan.



LG:llä on puolellaan ainakin uutta tekniikkaa. LG G3 on ensimmäinen suurempi valmistaja, joka on esitellyt QHD-näytöllä varustetun lippulaivamallin. Muutenkin laitteen tekniikka on edistyksellistä.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi Note 14 (4G) – hinta laskenut -46%

Xiaomi Redmi Note 14 (4G)
190 € Hobby Hall
249 € Proshop
350 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 350 €

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G) – hinta laskenut -39%

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G)
319 € Hobby Hall
449 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 525 €

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -20%

Motorola Moto G37 – hinta laskenut -19%

Motorola Moto G37
199 € Verkkokauppa.com
199 € Gigantti
199 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 246 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.