Google haluaa säilöä sinun terveystietosi: Esitteli Fit-alustan

Manu Pitkänen

Google haluaa säilöä sinun terveystietosi: Esitteli Fit-alustan
Samsung esitteli toukokuun lopulla oman SAMI-terveysalustan, mihin Apple vastasi pari päivää myöhemmin Health-sovelluksella. Myös Google haluaa säilöä ihmisten henkilökohtaiseen terveyteen liittyvää dataa ja siitä syystä yhtiö julkistikin I/O-kehittäjätapahtumassa Google Fit -alustan.

Google tyytyi esittelemään alustan rajapintaa ja projektissa mukana olevia yhteistyökumppaneita, joista Nikelle annettiin erityishuomiota. Internetjätti ei esitellyt tilaisuudessa käyttäjille suunniteltua sovellusta, jonka avulla he voisivat katsella eri laitteiden tuottamaa dataa. Alusta esiteltiinkin preview-merkinnällä varustettuna, joten projekti näyttäisi olevan vielä alkutekijöissään.

Keskitetyn alustan ja rajapinnan ansiosta erilaiset älykkäät terveystuotteet oppivat jakamaan informaatiota toistensa kesken Android-ekosysteemissä. Vastaat asiat onnistuvat Applen ekosysteemissä ensi syksystä lähtien iOS 8:n Health-sovelluksen ja HealthKit-rajapinnan ansiosta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1926 €

Samsung Galaxy A16 (4G) – hinta laskenut -18%

Samsung Galaxy A16 (4G)
155 € Hobby Hall
189 € Power
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 189 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.