Uuden teknologian avulla puhelimien kamerat alkavat ymmärtää näkemäänsä

Manu Pitkänen

Uuden teknologian avulla puhelimien kamerat alkavat ymmärtää näkemäänsä
Googlen Project Tango -laitteiden teknologiatoimittajaksi päässyt Movidius esitellyt uuden sukupolven Myriad-konenäköpiirin, joka on suunniteltu varta vasten mobiililaitteille ja puettaviin laitteisiin.

Myriad 2 -piirin avulla voidaan parantaa monia nykyisin käytössä olevia kameraominaisuuksia, kuten automaattitarkennusta, HDR-kuvausta ja hämäräkuvausta. Sen avulla voidaan myös lisätä kameroihin täysin uudenlaisia piirteitä, kuten vaikkapa konenäköön perustuvaa sisätilapaikannus, 3D-skannaus/-mallinnus, kuvauskohteiden analytiikkaa ja 360 asteen panoramavideokuvaus. Luonnollisesti kaikenlaiset laajennettuun todellisuuteen perustuvat sovellukset tulevat myös mahdolliseksi Myriad 2:n avulla.

Noin puolisenttiä pitkästä ja leveästä on saatu niin vähävirtainen, että sitä voidaan hyödyntää kaupallisissa tuotteissa.

Movidius kertoo aloittavansa Myriad 2:n näytetoimitukset yhteistyökumppaneille elokuun aikana, joten teknologiaa hyödyntäviä kuluttajielle tarkoitettuja laitteita nähtäneen aikaisintaan ensi vuonna.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

OnePlus Nord CE 4 Lite – hinta laskenut -35%

OnePlus Nord CE 4 Lite
129 € DNA
199 € Power
277 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Honor X6b (4G) – hinta laskenut -34%

Honor X6b (4G)
99 € Mobiilipiste.fi
149 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -33%

Samsung Galaxy Z Fold6
1199 € Proshop
1399 € Mobiilipiste.fi
2099 € Power

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -30%

Xiaomi Poco F7 Ultra
604 € Proshop
604 € CDON
683 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 865 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.