Google kehittää haastajaa WhatsAppille – käyttöön ei tarvita Google-tunnuksia

Manu Pitkänen

Google kehittää haastajaa WhatsAppille – käyttöön ei tarvita Google-tunnuksia
Google työstää parhaillaan omaa WhatsApp-tyylistä pikaviestipalvelua, uutisoi intialainen Economic Times. Googlen huhuttiin havitelleen WhatsAppia jo vuonna 2013 ja kauppaneuvotteluista huhuttiin uudelleen keväällä Facebookin ostettua pikaviestimen 19 miljardin dollarilla. Google on kuitenkin kiistänyt väitteet.

Hakukonejätillä on jo tarjolla Hangouts-palvelu, jolla voi lähetellä tuttaville viestejä ja käydä videopuheluita. Kehitteillä oleva uusi palvelu eroaa Hangoutsista ja muista Googlen palveluista erityisesti siinä, että kirjautumiseen ei vaadita lainkaan Google-tunnuksia, mikä vaikuttaa varsin poikkeukselliselta valinnalta. Palvelun tarkemmista ominaisuuksista ei ole vielä tihkunut tietoa, mutta Economic Timesin mukaan sen kehitys on vielä alkutekijöissä ja lanseeraus tapahtunee vuonna 2015.



Googlen hallituksen puheenjohtaja Eric Schmidt myönsi vuosi sitten, että hänen uransa suurin moka oli hitaus reagoida sosiaalisen median nousuun. Yhtiö näyttäisi yrittävän varmistavan nyt, ettei se tee samaa virhettä pikaviestittelyssä (toisaalta voidaan ajatella, että tämä on jo ehtinyt tapahtua WeChatin, Snapchatin ja WhatsAppin nousun vuoksi).



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A60 – hinta laskenut -31%

Oppo A60
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 216 €

Oppo Reno13 Pro – hinta laskenut -16%

Oppo Reno13 Pro
615 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 729 €

Motorola Moto G75 – hinta laskenut -15%

Honor 400 Lite – hinta laskenut -13%

Honor 400 Lite
199 € DNA
249 € Verkkokauppa.com
249 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.