Microsoft julkaisee Lumia Denim -päivityksen Suomessa vasta ensi vuonna

Manu Pitkänen

Microsoft julkaisee Lumia Denim -päivityksen Suomessa vasta ensi vuonna
Microsoft on kertonut Lumia Suomen Facebook-profiilin kautta, että Lumia-älypuhelimille tarkoitetun Lumia Denim -ohjelmistopäivityksen jakelu alkaa Suomessa vasta ensi vuoden alussa. Facebook-päivityksen mukaan jakelu alkaa kunhan operaattorit ovat saaneet testinsä valmiiksi.

Aiemmin Microsoft on kertonut aloittavansa Lumia Denim -päivityksen jakelun maailmanlaajuisesti tämän vuoden lopulla, mutta uuden tiedon mukaan suomalaiset käyttäjät pääsevät siihen käsiksi vasta vuoden vaihduttua. Denimillä varustettuja puhelimia, kuten Lumia 830:tä ja Lumia 735:tä, myydään kuitenkin jo Suomessa. Uusilla kameraparannuksilla varustettua Lumia Camera -sovellusta niille ei kuitenkaan vielä saa.

Lumia Denim sisältää paljon pieniä parannuksia Windows Phoneen. Yksi näkyvimmistä uudistuksista on mahdollisuus organisoida aloitusnäytöllä olevia kuvakkeita kansioihin.



Microsoftin odotetaan esittelevän Windows 10:tä sekä sen puhelinversion uusia ominaisuuksia tammikuun lopulla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy S24+ – hinta laskenut -34%

Samsung Galaxy S24+
699 € DNA
800 € CDON
909 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 1053 €

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -33%

Samsung Galaxy Z Fold6
999 € Gigantti
1497 € CDON
1499 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 1496 €

HMD Fusion – hinta laskenut -32%

HMD Fusion
179 € Gigantti
179 € Power
262 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 264 €

Nothing Phone (2a) – hinta laskenut -27%

Nothing Phone (2a)
229 € Proshop
253 € Multitronic
297 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 347 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.