OPAS: Näin valitset itsellesi robotti-imurinRoborockin vuoden 2025 valikoima vertailussa

Huhu: HTC:lta tulossa kaksi uutta One-laitetta ja puettava Petra

Matti Robinson

Huhu: HTC:lta tulossa kaksi uutta One-laitetta ja puettava Petra
HTC:n odotetaan esittelevän uusi HTC One -lippulaivamalli maaliskuun alussa MWC-messuilla. Samsungin Galaxy S6:n tavoin ensimmäinen päivä julkistettava huippumalli tunnetaan nimellä HTC One M9, mutta uusimmat huhut kertovat HTC:n valmistelevan myös toista uutta One-laitetta.

Mobiilivuotoja levittävä @upleaks on kertonut, että One M9:n kaveriksi olisi tulossa sitä heikommalla raudalla, mutta viimevuotista M8:aa paremmalla tekniikalla varustettu One M8i.

Pääasiassa HTC-vuotoihin keskittynyt @upleaks kertoo, että laite on varustettu viiden tuuman Full HD -näytöllä, 2 gigatavulla RAM-muistia, Qualcommin uudella ylemmän keskihintaluokan Snapdragon 615 -järjestelmäpiirillä, 13 ja 2 megapikselin kaksoistakakameroilla sekä viiden megapikselin etukameralla. Ulkopuolisesti värien, koon ja painon perusteella se on hyvin lähellä viimevuotista M8-mallia (kuvassa).

Saman vuotajan mukaan HTC valmistelee ensimmäistä julkistusta puettavan teknologian saralla. Sen mukaan Petra perustuu HTC:n omaan järjestelmään eikä useiden valmistajien suosimaan Android Weariin. Näytön tietojen perusteella se on älyranneke, jossa on pitkänmallinen näyttö (1,8", 32 x 160).



Molemmat vuodot ovat tietysti vielä erittäin pitkälti huhupuheita, joiden luotettavuutta on vaikea arvioida. Ensi kuun ensimmäinen päivä tiedämme mahdollisesti paljon enemmän näistäkin laitteista.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 200 Pro – hinta laskenut -43%

Honor 200 Pro
199 € Power
349 € Multitronic
349 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Motorola Moto G85 – hinta laskenut -41%

Motorola Moto G85
200 € Lenovo
337 € Multitronic
349 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 336 €

Honor X5 Plus – hinta laskenut -39%

Honor X5 Plus
79 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Honor X5c Plus – hinta laskenut -39%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.