Applen suoratoistopalveluun sittenkin ilmaismusiikkia?

Matti Robinson

Applen suoratoistopalveluun sittenkin ilmaismusiikkia?
Kuten on ollut selvää jo jonkin aikaa, että Applella on tekeillä jonkinmoinen musiikkipalveluuudistus. Spotifyn asiakaskunta laajenee laajenemistaan, joten Applen on tehtävä jotain suoratoistomarkkinoilla.

Applen huhutun suoratoistopalvelun julkaisuu lähenee ja lisätietoja vuotaa julkisuuteen. Maksullinen palvelu ottaa mallia Spotifyltä ja houkuttelee asiakkaita ilmaisella musiikilla, kertoo Recode. Toisin kuin Spotifyn tapauksessa, Apple ei kuitenkaan tarjoa palvelula ilmaiseksi esimerkiksi mainostoistoja vastaan, vaan ainoastaan rajoitettua kokeiluaikaa tai ilmaisia näytekappaleita.



Yksi ilmaista musiikkia tarjoavista ominaisuuksista voi olla myös iTunes Radion uudistetut radiolistat, joihin sisältöä luovat aidot ihmiset tietokoneiden sijaan. Apple on palkannut viime aikoina osaamista myös DJ-hommiin.

Applella ei ole lähteiden mukaan mitään intoa lähteä kilpailemaan Spotifyn tai YouTuben kanssa ilmaisesta, mainosrahoitetusta musiikista, vaan ainoastaan houkutella palvelulle maksavia asiakkaita.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A60 – hinta laskenut -23%

Xiaomi Poco F6 – hinta laskenut -22%

Xiaomi Poco F6
342 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 436 €

Oppo Reno 12 F (5G) – hinta laskenut -19%

Oppo Reno 12 F (5G)
199 € Elisa
264 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 245 €

Samsung Galaxy Z Flip5 – hinta laskenut -18%

Samsung Galaxy Z Flip5
760 € Multitronic
1249 € Proshop
1249 € Power

Alin hinta viikko sitten: 927 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.