OPAS: Näin valitset itsellesi robotti-imurinRoborockin vuoden 2025 valikoima vertailussa

Venäjä kiinnostui Jollasta – haluaa Sailfishistä maan virallisen käyttöjärjestelmän?

Manu Pitkänen

Venäjä kiinnostui Jollasta – haluaa Sailfishistä maan virallisen käyttöjärjestelmän?
Venäjä on päättänyt luoda oman mobiilikäyttöjärjestelmän päästäkseen irti Yhdysvaltojen itärannikon ohjelmistoteollisuuden ikeestä. Uuden käyttöjärjestelmän luominen puhtaalta pöydältä on kuitenkin kenelle tahansa mittava urakka, joten Venäjällä on otettu yhteyttä omaa ohjelmistoalustaa kehittäviin yrityksiin.

Kutsun keskustelupöytiin on saanut ainakin suomalainen Jolla, joka on kehittänyt omaa älypuhelinta varten Sailfish-käyttöjärjestelmän. Samassa pöydässä Jollan hallituksen puheenjohtaja Antti Saarnion kanssa on istunut Venäjän viestintäministeri Nikolai Nikiforov ja IT-asiantuntijoita. Tapaamisesta raportoineen RBC:n mukaan Venäjä haluaa laskea ulkomaisten mobiilikäyttöjärjestelmien markkinaosuuden seuraavan 10 vuoden aikana 95 prosentista alle 50 prosenttiin.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Venäjällä on kiinnostuttu entisten "nokialaisten" osaamisesta. Esimerkiksi venäläisen Yota Devicesin YotaPhone-puhelimien suunnittelussa on käytetty Nokian entisten työntekijöiden kykyjä.



Käyttöjärjestelmähankkeen toivotaan keräävän kiinnostusta myös muiden BRICS-maiden (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka) joukosta. Esimerkiksi Kiina on jo pistänyt merkille Androidinn suuren markkinaosuuden maassa. Kiina ja Intia ovat puhelimen käyttäjien määrällä mitattuna niin suuria markkinoita, ettei olisi välttämättä lainkaan hullumpi projekti kehittää niihin oma käyttöjärjestelmä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor Magic6 Lite – hinta laskenut -40%

Honor Magic6 Lite
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Elisa
128 € Power
149 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Realme GT 6 – hinta laskenut -33%

Realme GT 6
619 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 922 €

Honor X6b (4G) – hinta laskenut -27%

Honor X6b (4G)
99 € DNA
136 € CDON
149 € Power

Alin hinta viikko sitten: 135 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.