Microsoft havittelee BlackBerryä Nokian jatkoksi?

Valtteri Ahonen

Microsoft havittelee BlackBerryä Nokian jatkoksi?
Puhelinmarkkinoilla selvästi suurempien jalkoihin jäänyttä BlackBerryä saattaa kohdata pian myynti. Useiden lähteiden mukaan Microsoftia pidetään varteenotettavimpana ostajaehdokkaana, mutta myös Xiaomin, Lenovon ja Huawein nimet vilahtelevat huhuissa.

Kirkkaimpana Microsoftin silmissä kiiltelee kanadalaisen BlackBerryn mittava patenttisalkku. Yhtiö voisi myös saada itsensä entistä paremmin sisään Yhdysvaltojen yrityslaitemaailmaan, joka on BlackBerryn viimeinen vahva(hko) kenttä. Microsoftilla voisi myös olla paljon annettavaa BlackBerrylle, esimerkkinä Office-ohjelmat.

Kiinalaisvalmistajien kiinnostus kummunnee lähinnä näkyvyyden ja uskottavuuden parantamisesta. Niitä voisi hyödyttää saada haltuunsa nimi, jolla on Yhdysvalloissa pitkä ja vahva historia.

BlackBerry on ilmaissut myyntihalunsa ensimmäisen kerran jo vuonna 2013, mutta kauppaa ei olla vielä nähty. Mitään virallista tietoa nyt mahdollisesta kaupasta tai tehdyistä tarjouksista ei ole julkaistu, joten tällä hetkellä liikutaan vahvasti huhutasolla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.