Esittelyssä Windows 10: sovelluskauppa

Valtteri Ahonen

Esittelyssä Windows 10: sovelluskauppa
Windows 10 uusii puhelimenkin sovelluskaupan täysin. Uusi versio vastaa paremmin tietokoneella selattavaa versiota.

Etusivu on muuttunut korkeammaksi ja sivuttaisselailua on vähemmän. Suurten tiilien ohella kaupan luokkien välillä liikutaan pienistä linkeistä. Sovellusten kuvat ovat etusivunäkymässä hyvin erikokoisia, mutta keskimäärin aiempaa pienempiä.

Tietyn sovellusluokan (esim. "suosituimmat ilmaiset pelit") sovellusten selaamisessa yksinkertainen lista on vaihtunut ruudukoksi, jossa on aiempaa isommat kuvat ja pienemmät tekstit. Tässä mielessä uusi kauppa muistuttaa Googlen Play-kauppaa, joka käyttää samanlaista asettelua.


Uusien graafisten periaatteiden myötä yksittäisen sovelluksen sivu on muuttunut sivuttain selailtavasta pystysuuntaisesti rullattavaksi. Microsoft näyttäisi kauttaaltaan olevan luopunut aiemmin järjestelmää hallinneesta sivuttaissuuntaisesta navigoinnista, jossa oli myös hyvät puolensa.



Sovelluskaupan kautta pääsee vanhaan malliin myös tarkastelemaan muun muassa meneillään olevia latauksia. Sovelluslatausten hallinnasta on tehty hieman helpompaa tarjoamalla jokaisen latauksen kohdalle painikkeet latauksen pysäyttämiseksi, jatkamiseksi ja peruuttamiseksi. Lisäksi käyttäjä voi helposti pysäyttää tai jatkaa kaikkia latauksia.

Toistaiseksi alustalla vielä käytössä molemmat kaupat, sekä uusi että vanha, mutta ei ole tietoa, poistuuko vanha käytöstä kun järjestelmä vihdoin virallisesti julkaistaan.

Testin käyttöjärjestelmäversio: 10.0.10149.0
Testin laite: Lumia 630


Osa 4: Outlook-sähköposti ja Ihmiset-sovellus
Juttusarjan alkuun


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -47%

Motorola Moto G06
69 € Gigantti
69 € Veikon Kone
69 € Power

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Motorola Moto E14 – hinta laskenut -39%

Motorola Moto E14
59 € Telia
97 € Gigantti
104 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 97 €

OnePlus Nord CE5 – hinta laskenut -29%

OnePlus Nord CE5
199 € Gigantti
199 € DNA
249 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.