Analyysi: HTC:n vuodesta tulossa synkkääkin synkempi

Matti Robinson

Analyysi: HTC:n vuodesta tulossa synkkääkin synkempi
HTC:n vuosi on alkanut todella alakuloisella tavalla. Yhtiön osake on sukeltanut alhaisimpaan tasoon yli kymmeneen vuoteen ja Ars Technican Ron Amadeo syyttää muun muassa yhtiön olematonta huhumyllyn kontrollointia.

Amadeo osoittaa kirjoituksessaan, että HTC:lta puuttuu halu tai taito kontrolloida huhuja Applen tavoin. Tämä tarkoittaa, että kuluttajat kohtaavat pettymyksiä tuotejulkistusten yhteydessä. Apple puolestaan levittää tarkoituksella huhuja laitteistaan ja palveluistaan, jotka ehkäisevät hurjimpia (ja epärealistisia) odotuksia.

Hyvä esimerkki pettymyksestä on tämänvuotinen One M9 (kuvassa) -julkaisu, jolta odotettiin todellista Galaxy S6:n tappajaa. Sellaista ei tullut ja väki pettyi. HTC:lta tulikin vain pieniä päivityksiä edeltäjämalliin verrattuna.

Tulossa on tiettävästi huippuspekseilläkin varustettu HTC:n lippulaivamalli, mutta nk. mindshare on menetetty ja on todennäköisesti aivan liian myöhäistä ottaa niskalenkkiä kilpailijoista.



Kirjoituksessa huomioidaan myös, että markkinointi on osoittautuneet HTC:lla vaikeaksi. Taiwanilaisyhtiö tuhlasi miljoonittain rahaa mainoskampanjaan, jossa näytteli Robert Downey, Jr, mutta se ei välttämättä muodostanut parempaa kuvaa yhtiön laitteista. Uusimmissa mainoksissa on keskitytty halvempaan imagomainontaan.

Amadeo uumoilee, että kenties HTC:n pelastaa jokin muu laite kuin älypuhelin. Yhtiö on kehittänyt viime aikoina esimerkiksi kameroita, virtuaalilaseja ja aktiivisuusrannekkeita.

Myös yhtiön myyntiaikeista on puhuttu mediassa, mutta toistaiseksi HTC jatkaa omillaan. Ei kuitenkaan kovin kauaa, mikäli muutosta parempaan ei tule.

Lue koko Ron Amadeon analyysi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 – hinta laskenut -47%

Google Pixel 9
399 € DNA
497 € Gigantti
759 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 759 €

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -38%

Motorola Moto G05 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G05
99 € Power
152 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Razr 60 Ultra – hinta laskenut -34%

Motorola Razr 60 Ultra
649 € Power
749 € DNA
793 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 985 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.