Android Pay lähti tänään jakeluun

Matti Robinson

Android Pay lähti tänään jakeluun
Mobiilimaksamisen yleistäminen on laitevalmistajien ja alustajättien yks tulevaisuuden suurimmista tavoitteista. Applen ja Samsungin omien mobiilimaksujärjestelmien lisäksi Google pyrkii tuomaan maailman suosituimmalle mobiilialustalle oman maksujärjestelmänsä.

Android Pay on nyt myös vihdoin valmis parrasvaloihin ja levitys on aloitettu Yhdysvalloissa. Google kertoo virallisessa Android-blogissa, että yli miljoona yhdysvaltalaiskauppaa tukee Android Paytä.

Mobiilimaksaminen Androidissa vaatii NFC:llä varustetun laitteen, jossa on Android 4.4 KitKat tai uudempi käyttöjärjestelmäversio. Applesta poiketen käyttämiseen ei siis vaadita sormenjälkilukijaa, joka myös tarkoittaa, että maksujärjestelmä ei ole aivan yhtä turvallinen. Huomioitavaa kuitenkin on, että se päihittää turvallisuudessa helposti perinteiset metodit, kuten fyysiset luottokortit.

Google ei ole kertonut milloin palvelun rantautuminen Eurooppaan mahdollisesti tapahtuu.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 200 Smart – hinta laskenut -47%

Honor 200 Smart
79 € Power
99 € Telia
149 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Samsung Galaxy A17 (4G) – hinta laskenut -24%

Samsung Galaxy A17 (4G)
152 € Hobby Hall
159 € Proshop
169 € Power

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -24%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 383 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
99 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.