Apple julkaisee iOS 9:n viikon päästä

Manu Pitkänen

Apple julkaisee iOS 9:n viikon päästä
Apple aikoo aloittaa iOS 9 -käyttöjärjestelmäpäivityksen jakelun käytössä oleviin laitteisiin viikon kuluttua, 16. syyskuuta. Päivitys tulee saataville iPhone 4S:lle, iPad 2:lle ja näitä uudemmille malleille sekä viidennen ja kuudennen sukupolven iPod touchille.

Jos WWDC:ssä esitellyn iOS 9:n ominaisuudet ovat päässeet jo unohtumaan, niin tässä tulee pikainen kertaus.

iOS 9:n kohdalla Apple on keskittynyt erityisesti käyttöjärjestelmän optimointiin, minkä sanotaan näkyvän käyttäjälle päin parantuneena suorituskykynä, parempana akkukestona sekä paljon vakaampana järjestelmänä. Suorituskykyä on parannettu esimerkiksi siirtymällä järjestelmätasolla Metal-grafiikkarajapintaan. Useiden pienten viilausten ansiosta puhelimen latausvälin luvataan kasvavan tunnilla. Vapaata tallennustilaakaan ei tarvita iOS 9:ssä enää niin tuhottomasti kuin iOS 8:ssa.

Ominaisuuksien osalta uutta on esimerkiksi parannettu Siri, Google Now -tyyppisesti ennakoivia ehdotuksia tarjoava Proactive-avustaja, parannettu karttapalvelu sekä iPad-käyttäjille tarkoitettu jaettu näyttö, PiP-tila ja kosketuslevynä toimiva QuickType-näppäimistö.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A40 – hinta laskenut -40%

Oppo A40
59 € DNA
79 € Power
99 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Oppo A18 – hinta laskenut -38%

Oppo A18
49 € DNA
79 € Elisa
129 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 79 €

Samsung Galaxy A15 (5G) – hinta laskenut -35%

Sony Xperia 1 VI – hinta laskenut -29%

Sony Xperia 1 VI
999 € Elisa
1399 € Power
1399 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.