Apple paljasti iPhonen ennätykselliset myyntiluvut

Matti Robinson

Apple paljasti iPhonen ennätykselliset myyntiluvut
Apple on tänään kertonut ensimmäistä kertaa virallisesti uuden iPhone 6s:n ja iPhone 6s Plussan myyntiluvuista. Maailman arvokkaimman yhtiön ykköstuote on lyönyt jälleen laudalta edelliset myyntiennätykset.

Viime vuonna ensimmäisen viikonlopun aikana uutta iPhonea meni kaupaksi yli 10 miljoonaa kappaletta. Tänä vuonna ennakkotilausaikaa kasvatettiin kahteen viikkoon viime vuoden viikosta, joten siinä on osasyy suosioon. Joka tapauksessa uudeksi ennätykseksi kirjataan yli 13 miljoonaa laitetta ensimmäisen kolmen päivän aikana.

Viime vuodesta poiketen tällä kertaa iPhone oli huomattavasti pienempi päivitys. Viime vuonna esitellyt mallit uudistivat iPhonen uuteen kokoluokaan, joten myyntimäärät olivat jokseenkin odotetumpia. Tällä kertaa tosin sekä aiemmin mainittu pidempi ennakkotilausaika sekä tilaukset useammassa maasta – erityisesti Kiinassa – nostivat lukemia.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.