Samsung esitteli uutta kamerateknologiaa – vihreät pikselit vaihtuvat valkoisiin

Manu Pitkänen

Samsung esitteli uutta kamerateknologiaa – vihreät pikselit vaihtuvat valkoisiin
Samsung on esitellyt sijoittajille suunnatussa tapahtumassa kehittämäänsä BRITECELL-kennoteknologiaa, jonka luvataan parantavan oleellisesti älypuhelimien kameroiden kuvanlaatua pimeä- ja hämäräkuvauksessa.

Sijoittajaesityksessä ei paljastettu varsinaisesti mitään uutta, sillä Samsung kertoi kehittävänsä RWB-pikseleitä käyttävää kennoteknologiaa jo tämän vuoden keväällä. Keväällä Samsung ei ollut tosin vielä lyönyt lukkoon teknologian nimeä (BRITECELL).

Nykyisten älypuhelimien kameroissa käytetään CMOS-kennoja, joissa käytetään RGB-värisuodatinta eli pikselit aistivat punaista (Red), vihreää (Green) ja sinistä (Blue) väriä. BRITECELL-kennoissa suodatin on vaihdettu RWB-tyyppiseen eli käytännössä vihreät pikselit on korvattu valkoisilla pikseleillä. Valkoiset pikselit eivät suodata pois minkään väristä valoa, minkä johdosta valkoiset pikselit päästävät puolijohteille enemmän valoa. Tästä syystä hämärässä otetuista kuvista tulee kirkkaampia kuin RGB-kennoilla.



Ratkaisu mahdollistaa myös pienemmät pikselit, joten kennojen megapikselilukemia saadaan kasvatettua entisestään tai vaihtoehtoisesti kennoista saadaan pienempiä megapikselilukeman pysyessä samana. Pienemmät kennot antavat mahdollisuuden ohentaa kameramoduuleita, jotka nykyisin aiheuttavat älypuhelimien takakuoreen pienen kyhmyn.

Koska sitten BRITECELL-kennoja aletaan nähdä älypuhelimissa? Maaliskuussa Samsung julkisti RWB-teknologiaa hyödyntävän 8 megapikselin S5K4H5YB-kennon, joka on tarkoitettu älypuhelimien etukameraan. Kennon kerrottiin olevan valmiina massatuotantoon jo kesään mennessä, joten on täysin mahdollista, että valkoisia pikseleitä nähdään jo Galaxy S7:n etu- tai takakamerassa.

Huawei esitteli keväällä RGBW-tyyppisellä kennolla varustetun P8-älypuhelimen, joten valkoisia pikselit ovat jo käytössä olevaa teknologiaa. Huawein tapauksessa tosin kennon valmistaja on Sony ja IMX278-kennon vihreistä pikseleistä vain puolet on korvattu valkoisilla.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.