Google maksoi Applelle miljardi dollaria yhdestä iPhonen ominaisuudesta

Manu Pitkänen

Google maksoi Applelle miljardi dollaria yhdestä iPhonen ominaisuudesta
iPhonen oletushakukoneeksi ei pääse pikkurahalla. Googlen ja Oraclen välisen oikeudenkäynnin dokumentit paljastavat, että vuonna 2014 Google tilitti Applelle jopa miljardi dollaria oletushakukoneen paikasta.

Google ei kuitenkaan tilitä vuosittaista kiinteätä summaa Applelle, vaan yhtiöiden välillä on liikevaihtojakosopimus. Dokumenttien mukaan jako-osuutena käytetään 34 prosenttia, mutta ei ole selvää kumpi yhtiö kyseisen osuuden saa. Voisi kuitenkin kuvitella, että 34 prosentin osuus kuuluisi Applelle – se on suunnillee saman verran mitä yhtiö ottaa App Storen kautta myytävistä sovelluksistakin.

Applen ja Googlen hakukonesopimuksesta on liikkunut paljon huhuja, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun sopimuksen arvosta saadaan tarkkaa tietoa. Vaikka Apple taisteleekin julkisuudessa nettimainontaa vastaan, hyötyy yhtiö varsin mukavasti juuri näistä mainoksista Googlen kanssa tehdyn sopimuksen ansiosta. Googlen asianajaja yritti taivutella oikeutta salaamaan liikevaihtojako-osuuksiin liittyvät tiedot, mutta oikeus ei suostunut tähän.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G05 – hinta laskenut -47%

Motorola Moto G05
80 € Power
119 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

HMD Pulse+ – hinta laskenut -43%

HMD Pulse+
92 € CDON
149 € Proshop
159 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 159 €

Google Pixel 9a – hinta laskenut -22%

Google Pixel 9a
449 € Gigantti
449 € Elisa
549 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 578 €

Realme Note 50 – hinta laskenut -19%

Realme Note 50
76 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 93 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.