Komissio aikoo laittaa Applen tiukille – Luvassa miljardiluokan verokiista

Manu Pitkänen

Komissio aikoo laittaa Applen tiukille – Luvassa miljardiluokan verokiista
Kilpailuasioista vastaava komissaari Margrethe Vestager lyttää yhdysvaltalaisten lobbausyritykset Applea, Starbucksia ja McDonald'sia koskevissa veronkiertotutkimuksissa.

Applen toimitusjohtaja Tim Cook tapasi Vestagerin tammikuun lopulla, mutta hän ei näytä saaneen Vestagerin päätä kääntymään. Apple on omassa viestinnässään yrittänyt korostaa kuinka paljon sen tuotteet ovat synnyttäneet uusia työpaikkoja Eurooppaan, vaikka se samaan aikaan kiertääkin Irlannin ympärille luodulla järjestelmällä veroja. Yhdysvaltain valtiovarainministeriön Robert Stack on myös käynyt Euroopassa puhumassa yhdysvaltalaisten yhtiöiden edun puolesta.

EU:n komissio epäilee Irlannin antavan laitonta valtiontukea Applelle alhaisen veroprosentin muodossa vastineeksi maahan keskitetyistä toiminnoista. Uutistoimisto Bloomberg arvioi, että Apple voi joutua maksamaan kahdeksan miljardin mätkyt Irlannille, mikäli osapuolten menettelytapa todetaan luvattomaksi.



Komission odotetaan julkaisevan Applea koskevan tutkinnan tulokset kevään aikana.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme GT 6 – hinta laskenut -27%

Realme GT 6
437 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Motorola Edge 50 Pro – hinta laskenut -24%

Motorola Edge 50 Pro
434 € CDON
473 € Hobby Hall
574 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 574 €

Motorola Moto G05 – hinta laskenut -23%

Motorola Moto G05
88 € Multitronic
99 € Proshop
103 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 114 €

Honor 400 – hinta laskenut -18%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.