Supercellin kehuttu Clash Royale -peliuutuus julkaistiin myös Androidille

Sami Koivunen

Supercellin kehuttu Clash Royale -peliuutuus julkaistiin myös Androidille
Supercellin Clash Royale saapui tänään suomalaisten Android-käyttäjien saataville.

Peli julkaistiin iOS:n tapaan Androidille aluksi nk. soft-launchina. Sillä tarkoitetaan, että Clash Royale julkaistaan aluksi ainoastaan tietyissä maissa. Peli julkaistiin tänään Kanadassa, Hong Kongissa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Islannissa, Suomessa ja Uudessa-Seelannissa. Globaalisti peli aiotaan julkaista maaliskuussa.

Huippusuosion Applen iOS:lla jo saavuttanut Clash Royale yhdistelee kaksintaistelu- ja korttipelielementtejä. Pelissä kerätään kortteja, mutta yksittäisissä otteluissa tavoitteena on pudottaa vastustajan kuningas ja prinsessat tornistaan.

Applen käyttöjärjestelmällä peli on yltänyt kaikissa julkaisumaissaan parhaimmillaan kymmenen ladatuimman pelin joukkoon. Suomessa peli on ollut parhaimmillaan toiseksi ladatuin kaikista sovelluksista ja Kanadassa peräti koko sovelluskaupan ladatuin.



Clash Royalen voi ladata Androidille Google Play -kaupasta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

OnePlus Nord CE 4 Lite – hinta laskenut -35%

OnePlus Nord CE 4 Lite
129 € DNA
199 € Power
277 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Honor X6b (4G) – hinta laskenut -34%

Honor X6b (4G)
99 € Mobiilipiste.fi
149 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -33%

Samsung Galaxy Z Fold6
1199 € Proshop
1399 € Mobiilipiste.fi
2099 € Power

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -30%

Xiaomi Poco F7 Ultra
604 € Proshop
604 € CDON
683 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 865 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.