OPAS: Näin valitset itsellesi robotti-imurinRoborockin vuoden 2025 valikoima vertailussa

Sony pyytää apua tuotekehitykseen esittelemällä keskeneräisiä konseptilaitteita

Manu Pitkänen

Sony pyytää apua tuotekehitykseen esittelemällä keskeneräisiä konseptilaitteita
Teknologiayhtiöt pyrkivät joko pitämään tuotekehityksensä mahdollisimman salaisena tai sitten uusista prototyypeistä halutaan kertoa koko maailmalle. Sony on päättänyt valita jälkimmäisen tavan toimia.

Sony kertoo käynnistäneensä Future Lab Program -hankkeen, jonka kautta yhtiö haluaa kertoa normaalia läpinäkyvämmin mitä sen insinöörit tuotekehitysyksiköissä oikein rakentelevat. Avoimen tiedottamisen kautta Sony toivoo keräävänsä paljon hyödyllistä palautetta, minkä pohjalta tuotteita voitaisiin viilata paremmaksi tai kehittää kokonaan uuteen suuntaan.

Sony aikoo esitellä julkisesti ensimmäistä konseptilaitetta ensi viikolla alkavilla SXSW-messuilla. Yhtiö ei kuitenkaan malttanut odottaa täysin ensi viikkoon asti, sillä YouTubeen ladattiin saman tien N-koodinimellä tunnetun laitteen kiusoitteluvideo. Videon pohjalta ei saa kunnollista kuvaa millaisesta laitteesta on kyse, mutta kaikesta päätellen se on suunniteltu päälle puettavaksi laitteeksi, jonka operointi ei tarvitsisi lainkaan käsiä.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -37%

Xiaomi Poco F7 Ultra
618 € Proshop
618 € CDON
983 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 983 €

Samsung Galaxy S24 FE – hinta laskenut -37%

Samsung Galaxy S24 FE
311 € DNA
482 € Power
492 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 491 €

Honor X6b (4G) – hinta laskenut -27%

Honor X6b (4G)
99 € DNA
136 € CDON
149 € Power

Alin hinta viikko sitten: 135 €

Samsung Galaxy S25 Edge – hinta laskenut -24%

Samsung Galaxy S25 Edge
563 € Tekniikkaosat
826 € CDON
949 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 740 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.