Älypuhelimien tuotanto alkaa Salossa ensi kuussa

Manu Pitkänen

Älypuhelimien tuotanto alkaa Salossa ensi kuussa
Ylen Kova talous -haastattelussa vieraillut Turing Robotics Industriesin toimitusjohtaja Steve Chao kertoo Turing Phone -puhelimien tuotannon käynnistyvän Salossa toukokuun aikana. Yhtiöllä on tällä hetkellä 14 työntekijää.

Haastattelussa Chao kertoo yhtiön tavoitteeksi myydä 60 000–70 000 puhelinta vuodessa ympäri maailmaa, mutta Salon laitoksen kapasiteetin puolesta yhtiö pystyisi vastaamaan myös noin viisinkertaiseen kysyntään. Turing Phonen käyttöjärjestelmäksi valittiin Androidin sijaan Jollan kehittämä Sailfish OS.

Turing Phonen ennakkotilaukset käynnistyivät jo viime syksynä, jolloin tilauksia saatiin 12 000 kappaletta. Noin kolmannes kuitenkin on perunut tilauksensa viivästyneen lanseerauksen takia. Chaon mukaan ennakkotilauskampanjan ajatuksena oli kuitenkin lähinnä tunnustella kysynnän määrää. Varsinainen myynti hoidetaan muita myyntikanavia pitkin. Puhelimen myyntivaltiksi on nostettu tietoturva.

Chaon haastattelu on katsottavissa Ylen verkkosivuilta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -46%

Motorola Moto G15
58 € CDON
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 105 €

Xiaomi Poco M7 Pro 5G – hinta laskenut -20%

Xiaomi Poco M7 Pro 5G
175 € Hobby Hall
246 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Realme 14 Pro+ – hinta laskenut -20%

Realme 14 Pro+
446 € Hobby Hall
449 € Proshop
517 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 560 €

Motorola Moto G24 Power – hinta laskenut -17%

Motorola Moto G24 Power
147 € CDON
177 € Gigantti
179 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 177 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.