Google: Nykyiset huippupuhelimet eivät todennäköisesti saa Daydream-virtuaalitodellisuutta

Matti Robinson

Google: Nykyiset huippupuhelimet eivät todennäköisesti saa Daydream-virtuaalitodellisuutta
Google esitteli I/O-kehittäjätapahtumassa tulevan Android-version ominaisuuksia. Ehdottomasti yksi merkittävimmistä uudistuksista on virtuaalitodellisuusalusta Daydreamin tuominen alustan rakenteisiin. Nyt yhtiö on paljastanut jo myynnissä olevien laitteiden omistajille ikäviä uutisia.

Yhtiön mukaan on epätodennäköistä, että edes nykyiset huippupuhelimet tulevat virallisesti tuettujen Daydream-laitteiden listalle. Google on nostanut Daydream Ready -minimispesifikaatiot niin korkealle, että ilmeisesti edes esimerkiksi Galaxy S7 ei pysty niihin.

ZTE:n juuri julkistama huippupuhelin Axon 7 on kiinalaisvalmistajan mukaan kuitenkin Daydream-valmis, joten pitkään tällaisia puhelimia ei tarvitse odottaa. Axon ei sinänsä ominaisuuksien puolesta eroa kovin paljoa muista tämän sukupolven huippupuhelimista, mutta sihen on saatavilla jopa kuusi gigatavua RAM-muistia, jota kilpailijat eivät pääosin tarjoa.

On vaikea kuvitella, että Daydream-valmius olisi kiinni ohjelmallisista rajoituksista, joihin muut puhelimet eivät pystyisi.



Googlelta odotetaan tietysti myös uutta omaa Nexus-laitetta, joka varmasti on Daydream-yhteensopiva. Google-pomo Clay Bavor sanoikin Road to VR:lle, että VR-fanien kannattaa odottaa muutama kuukausi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -38%

Motorola Edge 70
499 € Gigantti
499 € Power
499 € Mobiilipiste.fi

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Honor 600 Pro – hinta laskenut -36%

Honor 600 Pro
699 € DNA
1099 € Verkkokauppa.com
1099 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 1099 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € DNA
149 € Verkkokauppa.com
149 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Xiaomi Redmi Note 14 (5G) – hinta laskenut -31%

Xiaomi Redmi Note 14 (5G)
299 € Proshop
397 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.