Uusi Note pian massatuotantoon, ensitilaajille entistä enemmän laitteita

Matti Robinson

Uusi Note pian massatuotantoon, ensitilaajille entistä enemmän laitteita
Samsungilta odotetaan alkusyksystä uutta Galaxy Note -mallia. Huhuissa kyseisen mallin nimi on vaihdellut Note 6:n ja Note 7:n (tai Note7:n) välillä, joten edes nimestä tässä vaiheessa ei näytä olevan yhteisymmärrystä tai varmuutta, mutta julkaisun varmuudesta ollaan yhtä mieltä.

Galaxy Note on ollut huipputärkeä malli Samsungille ja se nosti juuri tämän malliston avulla itsensä markkinoiden tärkeimmäksi peluriksi suurikokoisemmissa puhelimissa. Vuosi on mennyt verrattain hyvin Samsungilta tähän mennessä, joten elokuun tapahtuman paineet ovat hieman pienemmät.

Samsung ei kuitenkaan lähde massatuotantoon varovaisesti, kertoo ET News. Uusien tietojen mukaan tuotanto alkaa ensi kuussa ja ensimmäiset erät laitetta ovat viime vuotista suuremmat. Yhtiö tuottaa heinäkuussa 2,5 miljoonaa uutta Note-laitetta ja elokuussa saman verran. Viime vuonna yhtiö tuotti puhelimia saman verran kolmessa kuukaudessa.

Laitteeseen odotetaan mm. edellisvuotista mallia suurempaa 5,8 tuuman QHD-kosketusnäyttöä, 6 gigatavua RAM-muistia, ensimmäistä kertaa Samsung-laitteessa USB Type-C -liitäntää sekä tietysti Note-malleista tuttua, uudistettua S Pen -kynää. Puhelimesta on vuotanut mm. mittakaavat, joiden perusteella oheisen kuvan 3D-mallit on tehty.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -29%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 843 €

Xiaomi Poco F6 Pro – hinta laskenut -22%

Xiaomi Poco F6 Pro
559 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.