Maailman tuottoisin suomalaiselokuva vaihtui: The Angry Birds Movie

Manu Pitkänen

Maailman tuottoisin suomalaiselokuva vaihtui: The Angry Birds Movie
Suomalaisen peliyhtiö Rovion ensimmäinen elokuva The Angry Birds Movie ei jäänyt vain avajaisviikonlopun kestäväksi hitiksi. Elokuva on kerännyt siinä määrin katsojia, että se on tällä hetkellä lipputuloilla mitattuna maailman 11. tuottoisin elokuva.

Helsingin Sanomien mukaan 328 miljoonan dollarin lipputulojen ansiosta vihaisista linnuista kertova elokuva on samalla maailman tuottoisin suomalaiselokuva. Se mikä tekee elokuvasta suomalaisen, on tietysti määrittelykysymys. Helsingin Sanomat vertaa The Angry Birds Movieta Renny Harlinin ohjaamaan Die Hard 2 – vain kuolleen ruumiini yli -elokuvaan, joka tuotti lipputuloja 250 miljoonaa dollaria (78 miljoonaa dollaria vähemmän kuin mitä Angry Birds -elokuva on tähän mennessä tuottanut).

Box Office Mojon tilastoinnin mukaan vajaa kolmannes Angry Birds -elokuvan lipputuloista olisi karttunut Yhdysvalloissa.



Rovion näkökulmasta elokuvan tekeminen oli hieman riskaabelia, sillä yhtiön pelihahmot eivät ole enää niin kovassa nosteessa kuin muutama vuosi sitten, jolloin markkinoilla myytiin kaikenlaista "lintukrääsää". Lipputulojen valossa tuotanto onnistui hyvin ja voi olla, että se antaa lisää rohkeutta kehittää Angry Birds -pelisarjaa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A25 – hinta laskenut -38%

Samsung Galaxy A25
199 € Power
319 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 319 €

Honor 200 Pro – hinta laskenut -20%

Honor 200 Pro
399 € Power
499 € Elisa
639 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Samsung Galaxy S25 Edge – hinta laskenut -17%

Samsung Galaxy A15 (5G) – hinta laskenut -16%

Samsung Galaxy A15 (5G)
149 € Power
157 € Gigantti
500 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 177 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.