Android voi sittenkin saada haastajan: Huawei pohtii Tizen-kumppanuutta

Manu Pitkänen

Android voi sittenkin saada haastajan: Huawei pohtii Tizen-kumppanuutta
MeeGon ja sen pohjalta syntyneen Tizenin tie on ollut äärimmäisen kivinen, mutta nyt Tizen näyttäisi saaneen ainakin hieman tuulta siipiensä alle. Eteläkorealaisen JoongAng Ilbo -julkaisun tietojen mukaan Huawei olisi kiinnostunut Tizen-pohjaisen älykellon kehittämisestä.

Tähän asti Tizeniä on suosinut lähinnä ohjelmistoprojektin vetovastuussa oleva Samsung, joka on käyttänyt sitä pääasiassa älykelloissa, mutta se on kokeillut sitä myös älypuhelimissa. Huawei-yhteistyön myötä Tizenillä voisi olla mahdollisuus laajentua muihinkin IoT-laitteisiin ja saavuttaa tätä kautta markkina-asema, josta sen on helpompi haastaa esimerkiksi Androidia älypuhelimissa.

Huawei päätti hylätä Android Wearin, koska Google ei osoittautunut erityisen yhteistyökykyiseksi kumppaniksi. CNET kertoi muutama viikko sitten, ettei Huawei aio julkaista tänä vuonna uutta älykelloa.



Samsung kommentoi huhuja toteamalla vihjailevaan sävyyn, ettei "Huawei ole tehnyt vielä aloitetta yhteistyön aloittamiseksi".


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -40%

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X5c Plus – hinta laskenut -20%

Nothing Phone (3a) Lite – hinta laskenut -14%

Nothing Phone (3a) Lite
257 € Hobby Hall
299 € Proshop
299 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.