Google paljasti lisää Assistant-avustajasta, yhä lähempänä ihmistasoa

Matti Robinson

Google paljasti lisää Assistant-avustajasta, yhä lähempänä ihmistasoa
Google aloitti julkistustapahtumansa tänään kertomalla tietokoneiden ja verkkojen kehittymisestä, jonka seuraava askel on yhtiön mukaan tekoäly. Tämä realisoituu tulevaisuudessa Google Assistant -avustajan avulla.

Avustaja mahdollistaa koneoppimisen ja pystyy tavallisten ja yksinkertaisten kysymysten lisäksi luontevampaan keskusteluun. Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai kertoi, että tekoäly lähestyy ihmisen ymmärrystasoa kokoajan ja mahdollistaa yhä tarkemmat kuvantulkinnat, käännökset, puheen ja paljon muuta.

Lisäksi Googlen koneoppiminen mahdollistaa jatkossa myös usean eri ihmisen äänet, äänenpainot ja tunnetilat.

Google Assistantin oppiminen on alkanut hiljattain julkaistun Allo-sovelluksen avulla. Nyt Google tuo Assistantin myös yleisemmin puhelimiin (Googlen uusiin Pixel-laitteisiin) sekä ensimmäistä kertaa myös kodintekniikkaan.

Avustaja käyttää muun muassa näytöllä olevaa relevanttia tietoa (à la Google Now), äänentunnistusta, viestisovelluksia (myös mm. WhatsAppia) sekä karttapalveluja.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme 12+ – hinta laskenut -31%

Realme 12+
193 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Samsung Galaxy M55 – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy M55
322 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 427 €

Xiaomi Poco X7 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco X7 Pro
279 € Hobby Hall
319 € Multitronic
321 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 374 €

Realme Note 60 – hinta laskenut -22%

Realme Note 60
81 € Hobby Hall
99 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 103 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.