Karu luku Galaxy Note 7:n julkaisusta: -95 %

Manu Pitkänen

Karu luku Galaxy Note 7:n julkaisusta: -95 %
Yksi laitejulkaisu voi heiluttaa isojenkin yhtiöiden taloutta, niin hyvässä kuin pahassa. Tämän on oppinut ainakin Samsung, jonka mobiililiiketoiminnan tulos putosi peräti 95 prosenttia viime vuoden heinä-syyskuuhun verrattuna. Selityksenä on tietysti yhtiön kompurointi Galaxy Note 7:n lanseerauksessa.

Koko konsernin tasolla tulos ei muuttunut aivan yhtä hälyttävästi, sillä puolijohde- ja kulutuselektroniikkaliiketoiminnot pitivät yhtiön vahvasti voitollisena. Operatiivinen liikevoitto kuitenkin notkahti alimmilleen kahteen vuoteen, joten Galaxy Note 7:n julkaisu ei jäänyt pelkäksi kirjanpidolliseksi kohinaksi edes konsernitasolla tarkasteltuna. Samsung tavoittelee kuitenkin jo kasvua vuoden lopulle ja tulosjulkistuksen perusteella on siirtänyt katseensa jo ensi vuoden lippulaivamalleihin.

Puolijohdeliiketoiminta muodosti yli puolet koko konsernin 5,2 biljoonan wonin (4,17 miljardin euron) liikevoitosta. Tulosta tuki 14 nanometrin tuotannon korkea käyttöaste, jonka nähdään säilyvän hyvänä myös ensi vuonna. Samsung aikoo kuitenkin aloittaa jo tämän vuoden lopulla puolijohdetuotannon 10 nanometrin tekniikalla. Yksikön bisnestä kasvatti myös esimerkiksi mobiililaitteiden kasvanut tallennustilan määrä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro Max – hinta laskenut -27%

Apple iPhone 16 Pro Max
1099 € DNA
1349 € Proshop
1416 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 1509 €

OnePlus Nord CE5 – hinta laskenut -23%

OnePlus Nord CE5
137 € Gigantti
179 € Elisa
179 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 179 €

Samsung Galaxy A36 – hinta laskenut -20%

Xiaomi Redmi Note 15 Pro+ – hinta laskenut -20%

Xiaomi Redmi Note 15 Pro+
400 € Hobby Hall
549 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.