Onko Applen akkuongelma tiedotettua suurempi?

Matti Robinson

Onko Applen akkuongelma tiedotettua suurempi?
Tietysti tämän vuoden katastrofaalisin akkuongelma kuuluu yksinomaan Samsungille, mutta täytyy muistaa, että ainoastaan Galaxyt eivät ole kärsineet ongelmista. Apple vahvisti alkuvuodesta, että iPhone 6s ja 6s Plus -malleissa on pienoisia ongelmia akkujen kanssa, mutta cupertinolaisjätillä saattaa ollakin isompia ongelmia.

Akkuongelmat eivät ole kuitenkaan poistuneet vuoden mittaan, ja onpa laitteita jopa räjähtänytkin – joskaan ei Note7:ään verrattavia määriä. Nyt Kiinan kuluttajaviranomainen kertoo , että Applen ongelmat akkujen kanssa eivät välttämättä rajoitu ainoastaan yhteen malliin, kuten Apple on todennut, vaan iPhone 6s:n lisäksi myös iPhone 6, iPhone 6 Plus ja iPhone 6s Plus kärsivät samaisesta ongelmasta.



Kiinalaisviranomaiset vaativat Applen vahvistavan ongelmat myös muilla laitteilla ja tarjoavansa korjauksen kaikkiin ongelmasta kärsiviin laitteisiin. Lisäksi joidenkin tietojen mukaan akun vaihtaminen ei olisi aina edes poistanut ongelmaa, joka entisestään vaikeuttaa asiaa.

Apple on ollut varsin vaitonainen ongelmasta ja kenties pyrkinyt vähättelemään ongelmaa. Sitä on varmasti myös helpottanut tilanne Note7:n kanssa, joka osoittautui vielä huomattavasti vakavammaksi ongelmaksi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A60 – hinta laskenut -31%

Oppo A60
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 216 €

Motorola Edge 60 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 60
279 € DNA
333 € Multitronic
379 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 373 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -24%

Google Pixel 9 Pro
699 € DNA
894 € CDON
1012 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 915 €

Honor 400 – hinta laskenut -17%

Honor 400
395 € Proshop
416 € CDON
499 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.