Super Mario Run villitsi iPhone-käyttäjät – App Store kaatui julkaisun jälkeen

Manu Pitkänen

Super Mario Run villitsi iPhone-käyttäjät – App Store kaatui julkaisun jälkeen
Eilen illalla iPhonelle ja iPadille julkaistu Super Mario Run sai ilmeisesti niin vauhdikkaan startin, että Applen sovelluskaupatkin kyykähtivät muutamaksi tunniksi. App Store -sovelluskaupat ja Apple Music -suoratoistopalvelu olivat yhteensä kolme tuntia saavuttamattomissa.

On tietysti täysin mahdollista, että App Storen kaatuminen Super Mario Runin julkaisun jälkeen oli puhdasta sattumaa, mutta tapahtumilla voi yhtä hyvin olla myös kohtalonyhteys. Apple on osallistunut aktiivisesti Super Mario Runin ennakkomarkkinointiin ja on ilmeisesti hankkinut pelille yksinoikeuden muutamaksi kuukaudeksi. iPhonen ja iPadin käyttäjät pystyivät esimerkiksi syksyn ajan tilaamaan ilmoituksen pelin julkaisusta.

Ilmoituksen oli tilannut lokakuun loppuun mennessä jopa 20 miljoonaa käyttäjää. Ilmoitustilausten ansiosta Apple on toisaalta pystynyt ennakkoimaan latauspiikkiä ja varata tarpeeksi kapasiteettia kaikkien latauspyyntöjen käsittelyä varten. Toisaalta mediahype pelin ympärillä on ollut niin suuri, että kysynnän tarkka arviointi tilaustenkin kanssa on hankalaa.



Super Mario Runin voi käydä lataamassa iPhoneen tai iPadiin App Storesta. Pelin kaikkien ominaisuuksien avaus maksaa 9,90 euroa. Androidille peli saapuu todennäköisesti ensi vuoden aikana.

Yhdysvaltojen App Storessa Super Mario Run on noussut ladatuimpien ja tuottoisimpien sovellusten listan kärkeen.







Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall
182 € CDON
199 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
960 € CDON
1149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 835 €

Honor X5 Plus – hinta laskenut -23%

Honor X5 Plus
99 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Honor 400 Lite – hinta laskenut -22%

Honor 400 Lite
179 € DNA
235 € Hobby Hall
248 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.