Samsung teki ennätystuloksen – Ennustaa älypuhelinkaupan kasvun hidastuvan

Manu Pitkänen

Samsung teki ennätystuloksen – Ennustaa älypuhelinkaupan kasvun hidastuvan
Samsung on julkaissut viime vuoden lopun tuloksensa. Galaxy Note 7:n myynnin lopettamisesta aiheutuneet kulut kirjattiin suurimmaksi osaksi heinä-syyskuun osavuositulokseen, minkä takia suurempia peikkoja Q4:n tulosjulkistuksesta ei löydy.

Oikeastaan päinvastoin, sillä Samsungin liikevoitto oli vuoden lopulla poikkeuksellisen hyvä – suurin kolmeen vuoteen. Hyvän tuloksen taustalla oli vakaana pysynyt älypuhelinkauppa ja rajusti kasvanut puolijohdeliiketoiminta. Muistipiirien hinta on kasvanut ja lisäksi keskihintaisissa älypuhelimissa käytettävien järjestelmäpiirien kysyntä on kasvanut.

Puolijohdeyksikön voidaan odottaa säilyttävän tuloskuntonsa jatkossakin, sillä esimerkiksi Qualcomm on ilmoittanut valmistavansa Snapdragon 835 -järjestelmäpiirit Samsungin 10 nanometrin tekniikalla. Samsung käyttänee tekniikkaansa myös omissa uusissa Exynos-piirissä.



Samsung odottaa älypuhelinmarkkinan kasvun hidastuvan edelleen tänä vuonna ja asiakkaiden huomion siirtyvän palveluiden suuntaan. Samsungin arvion mukaan tekoälyllä tulee olemaan suuri rooli palveluiden laadun ja houkuttelevuuden parantamisessa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1926 €

Samsung Galaxy A16 (4G) – hinta laskenut -18%

Samsung Galaxy A16 (4G)
155 € Hobby Hall
189 € Power
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 189 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.