Nintendon pelijulkaisu iPhonelle ja Androidille viivästyy

Manu Pitkänen

Nintendon pelijulkaisu iPhonelle ja Androidille viivästyy
Kuluvan vuoden alusta on muodostumassa Nintendolle hyvin kiireinen, sillä sen on tarkoitus tuoda markkinoille esimerkiksi uusi Switch-pelikonsoli peleineen. Lisäksi mobiililaitteille on suunniteltu uusia pelijulkaisuja, kuten Fire Emblem ja Animal Crossing.

Osavuosituloksen julkaisun yhteydessä Nintendo kuitenkin kertoi viivästyttävänsä Animal Crossing -simulaatiopelin lanseerausta. Peli piti julkaista ennen maaliskuun loppua, jolloin päättyy myös Nintendon kirjanpitovuosi. Uuden aikataulun mukaan peli julkaistaisiin vasta seuraavana kirjanpitovuotena.

Simulaatiopelin ajatuksena on elää sovussa antropomorfisten eläinhahmojen kanssa samassa kylässä, jota pelaaja pormestarin ominaisuudessa on velvollinen myös kehittämään suuremmaksi. Kokemusten ja kylien jakaminen kavereiden kanssa oli tärkeässä roolissa jo Nintendon konsoleille julkaistuissa peleissä. Mobiilipeliversioissa pelin sosiaalisia aspekteja on todennäköisesti korostettu entistä enemmän.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -34%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
960 € CDON
1149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 912 €

Honor X5 Plus – hinta laskenut -23%

Honor X5 Plus

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Xiaomi Redmi 15C (4G) – hinta laskenut -20%

Xiaomi Redmi 15C (4G)
103 € Hobby Hall
130 € Proshop
140 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme 14 Pro+ – hinta laskenut -16%

Realme 14 Pro+
519 € CDON
529 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 489 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.