Samsung leikkii tulella? Note7:n kolmas tuleminen voi todella tapahtua

Matti Robinson

Samsung leikkii tulella? Note7:n kolmas tuleminen voi todella tapahtua
Samsung toi Galaxy Note7 -älypuhelimen ensimmäistä kertaa markkinoille viime vuoden elokuun puolivälin tienoilla. Jo syyskuussa laite otettiin pois myynnistä, mutta palautettiin takaisin jo kuun vaihteessa. Lokakuussa kuitenkin yhtiö päätti hylätä Note7:n myynnin kokonaan – vai päättikö?

Jo marraskuussa huhut kertoivat, että korealaisyhtiö saattaa korjata akkuviat ja palauttaa korjatut mallit vielä kolmannen kerran myyntiin. Tällä kertaa tosin kehittyville markkinoille ja todennäköisesti melkoisesti pienemmällä hintalapulla.



Nyt huhuille on saatu lisävastinetta, kun korealaislehti Hankyung kertoo, että Samsungin räjähdysalttiit luurit ovat menneet korjausrumban läpi ja lähtevät myyntiin pienemmällä ja turvallisemmalla akulla. Todennäköisesti laitteita ei kuitenkaan nähdä lännessä, vaan aiempien huhujen mukaan niitä pyritään myymään mm. Kaakkois-Aasiassa.

Raporttien mukaan Samsung on käyttänyt testaukseen joitain kymmeniä tuhansia laitteista ja uudelleenmyyntiin olisi tarjolla vielä n. 2,5 miljoonaa Note7:ää. Samsung ei ole kertonut mitään virallista Note7-laitteiden kohtalosta.

Mitä mieltä olette, kannattaako Samsungin yrittää saada myyntituloja vielä kertaalleen korjatuilla laitteilla vai unohtaa koko laite ja heittää roskiin miljoonat puhelimet?


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.