Apple aikoo tehdä laajennetusta todellisuudesta uuden hitin

Manu Pitkänen

Apple aikoo tehdä laajennetusta todellisuudesta uuden hitin
Jos suuntaa katseensa Applen yritysostohistoriaan, niin ei pitäisi tulla suurenakaan yllätyksenä yhtiön panostavan isolla kädellä laajennettuun todellisuuteen. Jos Apple ei uskoisi laajennetun todellisuuden markkinapotentiaaliin, niin se tuskin olisi koskaan ostanut saksalaista Metaiota itselleen.

Bloombergin tietojen mukaan laajennettu todellisuus tulee näkymään laajasti Applen tuotteissa. Pidemmän aikavälin hankkeena on itsenäisten AR-lasien kehittäminen, mutta ennen sitä Apple aikoo hyödyntää teknologiaa esimerkiksi iPhoneissa. Bloombergin mukaan Apple kehittää jo esimerkiksi tekniikkaa, jonka avulla iPhonella otettujen kuvien tarkennuspistettä voisi muuttaa jälkikäteen. Lisäksi kuvissa esiintyvien objektien asentoa voisi muuttaa ja kuviin voisi lisätä virtuaalisia esineitä.

Apple on jo ottanut askeleita kohti AR-kuvausta iPhone 7 Plussasta löytyvän kaksoiskameran myötä. Huhujen mukaan seuraavissa iPhoneissa otettaisiin askel pidemmälle infrapunalähettimellä ja -vastaanottimella, joiden avulla kuvauskohteesta voidaan luoda kolmiulotteinen malli. Samaa infrapunaan perustuvaa tekniikkaa käytettiin jo esimerkiksi Xboxin Kinect-ohjaimessa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -18%

HMD Pulse+
131 € CDON
149 € Proshop
159 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 159 €

Honor 200 – hinta laskenut -15%

Honor 200
169 € Power
199 € DNA
329 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Motorola Moto G75 – hinta laskenut -15%

Honor 400 Lite – hinta laskenut -13%

Honor 400 Lite
199 € DNA
249 € Multitronic
249 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.