Samsung tuo aiemmin räjähdysalttiit Note7:t uudestaan myyntiin liki kolmannesta halvemmalla

Matti Robinson

Samsung tuo aiemmin räjähdysalttiit Note7:t uudestaan myyntiin liki kolmannesta halvemmalla
Tietojen mukaan Samsung todella tuo Note7:t myyntiin, kuten on viime kuukausina vihjaillut. Korealaisyhtiön suunnitelmista kertoo ETNews, jonka mukaan hintaa on pudotettu liki kolmannes.

Yhtiö toi laitteet ensi kertaa myyntiin viime vuoden elokuun lopulla, mutta joutui pian kutsumaan ne takaisin akkuongelmien takia. Noin kuukausi tämän jälkeen puhelimet tulivat toisen kerran myyntiin väitetysti korjattuna, mutta puhelimet syttyivät edelleen palamaan.

Tämän jälkeen, ennen kuin puhelimet edes kerettiin julkaista Suomessa, puhelimet katosivat täysin kaupoista ja Samsung otti pahan takaiskun taloudellisesti ja brändin arvon sekä imagonsa kannalta. Yhtiö hiljalleen pakotti kuluttajat palauttamaan viimeisetkin käytössä olleet Note7-laitteet ja ryhtyi tarkkaan analyysiin vikojen suhteen.



Sittemmin vikojen täysin selvittyä Samsung on alkanut pohtimaan kolmatta julkaisua, pääasiassa kehittyville markkinoille.

Nyt korealaissivusto ETNews kertoo, että Samsung on todellakin tulossa myyntiin taas. Lähteen mukaan kunnostetut Galaxy Note7R:t tulevat myyntiin noin 700,000 wonin eli noin 570 euron hintaan, joka on noin 230 euroa vähemmän kuin viime syksynä. Akkua on puolestaan pienennetty 300 mAh, joten kapasiteetti kunnostetuissa laitteissa on 3200 mAh, mutta muuten laitteet ovat tiettävästi täysin alkuperäisenlaiset.

Tiedot kertovat, että laite saapuisi myyntiin yhtiön kotimaassa Etelä-Koreassa, mutta Suomeen sitä ei ainakaan ensimmäisten joukossa kannata odottaa. Sen sijaan pari kuukautta myöhemmin tulossa on tiettävästi uusi Note-puhelin, joten toivotaan, että tällä kertaa Note päästään julkaisemaan myös Suomessa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.