Uusi Android rikkoo puhelinyhteydet – Google korjaa parhaillaan ongelmaa

Manu Pitkänen

Uusi Android rikkoo puhelinyhteydet – Google korjaa parhaillaan ongelmaa
Isot ohjelmistopäivitykset tuovat väkisinkin mukanaan ongelmia, vaikka laadunvalvontaan panostettaisiin kuinka paljon tahansa. Tämä on nähty esimerkiksi uuden Android 8.0 Oreon kohdalla.

Koska Android 8.0 Oreon käyttöjärjestelmä (kuvatiedostot) on saatavilla lähinnä Nexus- ja Google Pixel -puhelimille, ei mitään massiivista bugiepidempiaa ole päässyt syntymään. Nexus- ja Pixel-puhelimien omistajat ovat kuitenkin kertoneet ongelmista langattomien yhteyksien kanssa. Esimerkiksi matkapuhelinverkkoyhteys on saattanut aktivoitua yllättäen, vaikka dataa olisi tarkoitus siirtää Wi-Fi-verkon yli.

Lisäksi Nexus- ja Pixel-puhelimien omistajat ovat kertoneet Android Oreon aiheuttavan toisenkin ongelman. Kun datasiirtorajoitus tulee vastaan, katkaiseen puhelin kaikki matkapuhelinyhteydet. Siis pelkkä datasiirto ei katkea, vaan kaikki matkapuhelinyhteydet tekstiviestit ja puhelut mukaan lukien. Google on kertonut olevansa tietoinen ongelmasta ja se työskentelee parhaillaan ongelman korjaamisen parissa.



Jos lataa päivityksen ensimmäisten joukossa, kannattaa siis aina varautua pieniin ongelmiin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

OnePlus 15R – hinta laskenut -21%

OnePlus 15R
395 € Gigantti
499 € DNA
524 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -20%

Motorola Moto G37 – hinta laskenut -19%

Motorola Moto G37
199 € Verkkokauppa.com
199 € Gigantti
199 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 246 €

Samsung Galaxy S25 FE – hinta laskenut -17%

Samsung Galaxy S25 FE
499 € Gigantti
499 € Proshop
499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.