Tätä on odotettu – Gmail osaa nyt linkittää puhelinnumerot ja osoitteet

Manu Pitkänen

Tätä on odotettu – Gmail osaa nyt linkittää puhelinnumerot ja osoitteet
Monet mobiilisovellukset ovat jo vuosia osanneet tunnistaa tekstin joukosta puhelinnumerot ja muuttaa ne automatisoiduisti hyperlinkeiksi, joita painamalla numero avatautuu puhelinsovelluksessa. Yksi ei ole kuitenkaan tähän operaatioon taipunut, Googlen Gmail-sähköpostiohjelma.

Googlen ohjelmistikehittäjät voivat kuitenkin nyt vetää to-do-listastaan viivan tämän ominaisuuden yli, sillä juuri julkaistun päivityksen asentamisen jälkeen Gmail tunnistaa automaattisesti puhelinnumerot sekä osoitteet. Puhelinnumerolinkkiä painamalla numero avautuu oletuspuhelinsovelluksessa ja puhelu käynnistyy. Osoitetta painamalla käyttäjä ohjataan vuorostaan Google Mapsiin, joka näyttää osoitteen kartalla.

Ominaisuus toimii Gmailin ja Inboxin Android- ja iOS-sovelluksissa. Molempien palveluiden web-versiotkin osaavat tehdä linkitykset osoitteille ja puhelinnumeroille.

Google kertoo päivityksen käyttöönotossa kestävän noin kolme vuorokautta. Ei siis kannata ihmetellä jos linkitykset eivät aivan vielä toimi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

OnePlus Nord CE 4 Lite – hinta laskenut -35%

OnePlus Nord CE 4 Lite
129 € DNA
199 € Power
277 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Honor X6b (4G) – hinta laskenut -34%

Honor X6b (4G)
99 € Mobiilipiste.fi
149 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -33%

Samsung Galaxy Z Fold6
1199 € Proshop
1399 € Mobiilipiste.fi
2099 € Power

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -30%

Xiaomi Poco F7 Ultra
604 € Proshop
604 € CDON
683 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 865 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.