Sovelluskehittäjät keksivät ratkaisun – Ruutukaappauksen esto tulee mahdolliseksi myös iPhonella

Manu Pitkänen

Sovelluskehittäjät keksivät ratkaisun – Ruutukaappauksen esto tulee mahdolliseksi myös iPhonella
Salattuun viestintään erikoistunut Confide-viestisovellus lähtee taistelemaan ruutukaappauksin leviäviä tietopaljastuksia vastaan uudella ScreenShield-nimisellä teknologialla. Palvelun Android-, Mac- ja PC-sovelluksissa ruutukaappausten esto on jo estetty, mutta iOS-sovelluksessa eston toteuttaminen ei ole onnistunut.

Confiden kehittäjien mukaan he ovat kuitenkin onnistuneet luomaan ratkaisun, jonka avulla näyttökuvien ottaminen iOS-sovelluksissa voidaan estää. ScreenShield-teknologia tullaan sisällyttämään Confide-sovellukseen, mutta sen lisäksi kehittäjät aikovat lisensoida sen muidenkin hyödynnettäväksi. Näyttökuvaesto toimii kaikkien mediatyyppien kohdalla: ruutukaappausta ei voida ottaa tekstistä, kuvista, videoista tai muista dokumenteista.

Jos käyttäjä yrittää ottaa näyttökuvan Confide-sovelluksessa, syntyy tuloksena pelkkä tyhjä kuva. Teknologia toimii myös iOS 11:n näytöntallennusta, QuickTime-näyttötallennusta ja AirPlay-näyttöjakoa vastaan. Ruutukaappauksia ei ole mahdollista ottaa myöskään Xcoden kautta.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 15T – hinta laskenut -31%

Xiaomi 15T
480 € Hobby Hall
649 € Proshop
709 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -24%

Samsung Galaxy Z Flip6 – hinta laskenut -22%

Samsung Galaxy Z Flip6
978 € Hobby Hall
1259 € Power
1389 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Motorola Moto G56 – hinta laskenut -19%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.