Google Kuviin toivottu uusi toiminto - merkitse suosikkikuvat

Petteri Pyyny

Google Kuviin toivottu uusi toiminto - merkitse suosikkikuvat
Google Kuvat (eli Google Photos) on muodostunut nopeasti Android-käyttäjien ja muidenkin suosituimmaksi kuvakirjastoksi ja palvelulla onkin jo satoja miljoonia käyttäjiä.

Palvelu tarjoaa rajattoman tallennustilan kuville (jos on valmis tinkimään hieman alkuperäisestä laadusta) ja mahdollistaa mm. helpon tavan jakaa kuvakansioita toisille käyttäjille.

Nyt palveluun on tulossa yksi toivotuimmista, pienistä uudistuksista. Nimittäin mahdollisuus lisätä kuvia suosikkeihinsa, ilman erillisen "suosikit"-hakemiston luomista. Näin mieleenpainuvat kuvat on helppo nopeasti merkitä kuvavirrastaan itselleen talteen.





Google kertoi Twitterissä ominaisuuden tulevan pian palveluun, mutta ei kertonut tarkkaa aikataulua.




Samalla on tulossa myös toinen pieni uudistus, nimittäin jaetuista kuvista "tykkääminen". Eli jaetun kuvakansion kuville voi päräyttää "sydämen", kuten vaikkapa Instagramissa. Tämäkin ominaisuus on "tulossa", mutta tarkkaa aikataulua ei ole kerrottu.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -39%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
957 € CDON
1149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 988 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -24%

Xiaomi Poco F7 Ultra
710 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 933 €

Honor X5 Plus – hinta laskenut -23%

Honor X5 Plus
99 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Motorola ThinkPhone 25 – hinta laskenut -21%

Motorola ThinkPhone 25
392 € CDON
464 € Proshop
499 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 494 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.