Applen kartat kaatui, käyttäjillä ongelmia navigoinnissa

Matti Robinson

Applen kartat kaatui, käyttäjillä ongelmia navigoinnissa
Raportit kertovat, että Applen karttapalvelussa on tällä hetkellä ongelmia. Tietojen mukaan Apple Maps -karttapalvelu on kaikkien käyttäjien saavuttamattomissa, joten esimerkiksi iPhone-navigointi ei onnistu.

Kaatuminen tapahtui aiemmin tänään ja on palvelu on ollut alhaalla muutaman tunnin ajan. Applen puhelinten lisäksi palvelu ei toimi edes Apple Watchilla tai CarPlayn avulla.

Yhtiö itse on vahvistanut ongelmat ja kertoo, että sen tietojen mukaan ongelmia on kaikilla käyttäjillä. Ongelmia löytyy niin navigoinnista kuin kartan hausta, jolla ei löydy sovelluksessa tuloksia.

Applen palveluiden tilasivu kertoo myös keltaisella, että Apple Mapsin navigoinnissa ja haussa on ongelmia.

Apple luonnollisesti tutkii asiaa ja pyrkii korjaamaan ongelman pikimmiten.

Toimiiko sinun Apple Maps?


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C67 (5G) – hinta laskenut -40%

Realme C67 (5G)
105 € Hobby Hall
174 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 174 €

Motorola Edge 40 Neo – hinta laskenut -36%

Motorola Edge 40 Neo
253 € Multitronic
264 € Hobby Hall
273 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 394 €

Xiaomi Redmi Note 14 Pro (4G) – hinta laskenut -26%

Xiaomi Redmi Note 14 Pro (4G)
245 € Hobby Hall
308 € CDON
329 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 331 €

Motorola Moto G24 – hinta laskenut -26%

Motorola Moto G24
89 € Power
144 € CDON
167 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 120 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.