Apple ei hylännytkään Inteliä – 5G-suunnitelmiin ei ole tullut muutoksia

Manu Pitkänen

Apple ei hylännytkään Inteliä – 5G-suunnitelmiin ei ole tullut muutoksia
Israelilainen Calcalist-teknologiajulkaisu on korjannut viime viikolla julkaistua uutista, jonka mukaan Apple lopettaisi 5G-modeemien tilaamisen Inteliltä vuonna 2020. Tuon jälkeen Apple hankkisi iPhonien modeemit joltakin muulta toimittajalta. Nyt selvinneiden tietojen mukaan uutinen ei pitänyt paikkansa.

Calcalistin haltuun tulleiden tietojen mukaan Intel olisi lopettanut Sunny Peak -nimisen piirin kehittämisen ja hajottanut sen kehitysryhmän. Sunny Peak oli iPhoneihin tarkoitettu piiri, mutta toisin kuin Calcalist alun perin ajatteli, se ei sisällä matkapuhelinyhteydet mahdollistavaa tekniikkaa. Sen sijaan siitä oli tarkoitus tulla iPhonien Bluetooth- ja Wi-Fi-piiri.

Osasyy Sunny Peakin kehityksen lopettamiseen oli se, että piiriin yritettiin saada mahtumaan tuki uudelle WiGig-tekniikalle. Intel törmäsi kuitenkin ongelmiin, minkä johdosta tuotteen kehityksestä luovuttiin.



Intelin mukaan sen asiakkuuksissa ja tuotejulkaisusuunnitelmissa ei ole tapahtunut muutoksia, jotka koskisivat aikaväliä 2018–2020.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E14 – hinta laskenut -39%

Motorola Moto E14
59 € Power
97 € Gigantti
104 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 97 €

HMD Pulse Pro – hinta laskenut -29%

HMD Pulse Pro
115 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 162 €

Honor 200 Lite – hinta laskenut -25%

Honor 200 Lite
170 € CDON
249 € Verkkokauppa.com
329 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 226 €

Samsung Galaxy Xcover 7 – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy Xcover 7
275 € CDON
329 € Proshop
359 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 359 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.