Google laittoi lopun Pixel Watch -huhuille

Matti Robinson

Google laittoi lopun Pixel Watch -huhuille
Googlen Pixel-julkistustilaisuuteen on vielä tarpeeksi, ettei edes kutsuja ole lähetetty, joten spekuloinneille ja huhuille on vielä oivasti aikaa. Tiedossa on tietysti, että Google julkaisee uudet Pixel-älypuhelimet, mutta mitä muuta tilaisuudessa esitellään?

Huhut ovat jo alkukesästä arvelleet, että Google julkaisee tapahtumassa Pixel-puhelinten rinnalle oman älykellonsa. Tämä ei olisi kovinkaan yllättävää ja vastauksena jopa odotettu Applen tässä kuussa esiteltävälle uudelle Apple Watchille.

Näin ei kuitenkaan, huhuista huolimatta, tule käymään, kerrotaan Googlelta Tom's Guidelle. Haastattelussa ollut Googlen Miles Barr kertoi, ettei Google aio julkaista omaa älykelloaan tänä vuonna, vaan yhtiö keskittyy Wear OS:n kehittämiseen muiden valmistajien käyttöön.



Barrin mukaan Google ei ole halunnut lähteä kilpaan, koska ei ole vielä yhtä kaikille sopivaa toteutustapaa. Barrin vastauksista päätellen Google odottaa lisäksi vielä, että pystyy toteuttamaan älykellon Google Assistant -avustajan avulla paremmin.

IFA-messuilla esitellyllä uudella Wear OS:llä varustettuja älykelloja on odotettavissa mm. Fossililta, Casiolta, jotka ovat niin ikään esitelleet kellojaan messuilla. Tulossa on kelloja varmasti myös monilta tutuilta Android-valmistajilta.

Googlen tilaisuudesta ei siis tarvitse enää odottaa Pixel Watchia, mutta mitä oheislaitteita Google voisi vielä esitellä?



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
99 € Mobiilipiste.fi

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G) – hinta laskenut -33%

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G)
319 € Hobby Hall
449 € Proshop
475 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 475 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.