Kyyti-palvelu laajenee – Saatavilla Lahdessa ja Jyväskylässä

Manu Pitkänen

Kyyti-palvelu laajenee – Saatavilla Lahdessa ja Jyväskylässä
Kuljetuspalveluita tarjoava Kyyti kertoo laajenevansa tänä syksynä uusille paikkakunnille. Kesällä voimaan tulleen taksiuudistuksen myötä Kyydin liiketoiminta on aiempaa vahvemmalla pohjalla.

Laajeneminen uusille alueilla alkaa tänään, sillä Kyydin toimitusjohtaja Pekka Möttö kertoo palvelun avautuvan Lahdessa ja Jyväskylässä. Aiemmin Kyyti-taksipalvelua on voinut käyttää Oulussa, Turussa ja Tampereella. Lisäksi Kyyti on tehnyt aloitteita laajenemiseksi kansainvälisille markkinoille, muun muassa Yhdysvaltoihin, Sveitsiin ja Vietnamiin.

Kimppa- ja taksikyytien lisäksi Kyyti-sovelluksella voi tulevaisuudessa ostaa joukkoliikenteen lippuja. Jo nyt esimerkiksi Valmet Automotiven työntekijät, jotka matkustavat Turku-Uusikaupunki-välillä, voivat ostaa lippunsa Kyyti-sovellukseen kautta. Sovellus on saataville iOS:lle ja Androidille.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 15T – hinta laskenut -31%

Xiaomi 15T
480 € Hobby Hall
649 € Proshop
709 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -24%

Samsung Galaxy Z Flip6 – hinta laskenut -22%

Samsung Galaxy Z Flip6
978 € Hobby Hall
1259 € Power
1389 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Motorola Moto G56 – hinta laskenut -19%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.