Samsung harkitsee – Tekoäly-yhteistyö mahdollista Googlen kanssa

Manu Pitkänen

Samsung harkitsee – Tekoäly-yhteistyö mahdollista Googlen kanssa
Samsungin Bixby-puheavustajan luvattiin olevan markkinoilla jo olleisiin avustajiin verrattuna paljon älykkäämpi ja kehittyneempi. Odotukset olivat kovat, sillä Bixbyn pohjalla käytetään Applen Sirin perustajien luomaa ohjelmistoa, Viviä.

Bixby ei ole aivan vakuuttanut markkinoita ja kuluttajia, minkä takia Samsung on ehkä joutunut miettimään avustajalleen uusia kehityspolkuja. Samsungilla esimerkiksi pohditaan mahdollisuutta lyöttäytyä yhteen Googlen kanssa, jotta Bixbystä saataisiin nykyistä monipuolisempi ja hyödyllisempi. Samsung ei ole historiansa takia erityisen kova tekijä ohjelmistoissa ja verkkopalveluissa, toisin kuin Google.

Bixbyä voitaisiin terästää esimerkiksi Google Map -integraation kautta. Jää nähtäväksi kuinka innokas Google on yhteistyöstä, sillä hakukonejätti kehittää itsekin Google Assistantia. Bixby toimii jo nyt yhteen esimerkiksi Gmailin kanssa, joten löyhä Google Maps -tukikaan ei ole välttämättä mikään mahdoton ajatus. Jää nähtäväksi kuinka syvälliseksi Samsungin ja Googlen yhteistyö syvenee – vai syveneekö se lainkaan.



Samsungin kulutuselektroniikkaa johtava Kim Hyun-suk ei kuitenkaan suostunut kommentoimaan IFA-messuilla esitettyä kysymystä siitä, että voisiko Samsung lisätä tuotteisiinsa Google Assistantin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 200 Smart – hinta laskenut -47%

Honor 200 Smart
79 € Power
99 € Telia
149 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -24%

Motorola Edge 50
292 € CDON
390 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 383 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -20%

Xiaomi Poco F7 Ultra
602 € Proshop
602 € CDON
652 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 752 €

Motorola Moto G06 Power – hinta laskenut -20%

Motorola Moto G06 Power
151 € CDON
189 € Gigantti
189 € Lenovo

Alin hinta viikko sitten: 189 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.