Paljastus – Kiina ja Venäjä salakuuntelevat Trumpin iPhonea

Manu Pitkänen

Paljastus – Kiina ja Venäjä salakuuntelevat Trumpin iPhonea
Presidentinvaalikampanjansa aikaan Donald Trump haukkui Applea, koska yhtiö kokoonpanee puhelimensa Kiinassa. Siitä huolimatta iPhone tuntuu kelpaavan hänen henkilökohtaiseen käyttöön – avustajien mukaan Trump on liiankin kiintynyt omaan iPhoneen.

The New York Timesin lähteiden mukaan presidentin avustajat ovat moneen otteeseen yrittäneet estää Trumpia käyttämästä omaa henkilökohtaista puhelinta viestimiseen, koska laitteen viestintää voidaan salakuunnella ja samalla salaista tietoa voi vuotaa väärille tahoilla. Lehden mukaan Yhdysvaltojen tiedustelupalvelulla on syytä uskoa, että venäläiset ja kiinalaiset myös hyödyntävät mahdollisuutta salakuuntelemalla säännöllisesti Trumpin puheluita.

Trump ei ole ottanut avustajien huomautuksia kuuleviin korviinsa, minkä takia he ovat hiljalleen lopettaneet asiasta mainitsemisen. Hän kantaa mukanaan kaikkiaan kolmea iPhonea: kahdessa on NSA:n suojauksen ja kolmas on tavanomainen puhelin.



The New York Timesin mukaan Kiinan tiedustelupalvelun tavoitteena on salakuuntelun kautta saada selvää Trumpista ihmisenä. Tiedustelun kautta Kiina voi oppia paremmin käsittelemään Trumpia sekä saada tietoon ihmisiä, joihin Trump erityisesti luottaa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -49%

Google Pixel 9 Pro
589 € Elisa
969 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Motorola ThinkPhone 25 – hinta laskenut -40%

Motorola Razr 60 Ultra – hinta laskenut -30%

Motorola Edge 50 Fusion – hinta laskenut -30%

Motorola Edge 50 Fusion
239 € Proshop
279 € Hobby Hall
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.