Google vie hämäräkuvauksen uudelle tasolle – Tällaista jälkeä Night Sight tuottaa

Manu Pitkänen

Google vie hämäräkuvauksen uudelle tasolle – Tällaista jälkeä Night Sight tuottaa
Google on lisännyt Pixel Camera -sovellukseen uuden hämäräkuvausta reippaasti parantavan uuden ominaisuuden, Night Sightin. Ominaisuus on saataville kaikille Pixel-puhelimille.

Night Sightin etuja normaaliseen hämäräkuvaukseen verrattuna on hankala kuvailla sanallisesti, mutta vertailukuvat ovat sitäkin hätkähdyttävämpiä osoituksia kuvaustilan kyvykkyydestä. Parhaimmillaan kuvasta ei pysty kunnolla edes päättelemään onko se otettu hyvässä valaistuksessa vai iltahämärässä. Kuvaustilan ainoa heikkous on se, että se ei sovellu liikkuvien kohteiden kuvaamiseen – mutta se ei ole ollut käytännössä mahdollista tähänkään asti.

Ominaisuus perustuu usean kuvan ottamiseen samasta kohteesta pitkällä valotusajalla ja yhdistämällä näiden kuvien informaatio. Kuvien yhdistämisessä otetaan huomioon kohteen ja kameran liike, minkä lisäksi algoritmit käsittelevät kuvien sävyntoistoa ja poistavat tehokkaasti kohinan kuvista.

Vertailukuvia Night Sight -toiminnosta (päällä ja pois päältä) löytyy esimerkiksi The Vergen artikkelista.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 200 Smart – hinta laskenut -47%

Honor 200 Smart
79 € Power
99 € Telia
149 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -24%

Motorola Edge 50
292 € CDON
390 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 383 €

Motorola Moto G06 Power – hinta laskenut -20%

Motorola Moto G06 Power
151 € CDON
189 € Gigantti
189 € Lenovo

Alin hinta viikko sitten: 189 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -20%

Xiaomi Poco F7 Ultra
602 € Proshop
602 € CDON
652 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 752 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.