Apple saattaa julkaista oman luottokortin aivan pian

Manu Pitkänen

Apple saattaa julkaista oman luottokortin aivan pian
Apple haikailee palveluliiketoiminnastaan uutta kasvuveturia kun iPhonien myynnin kasvattaminen käy hankalammaksi. Strategia on saamassa lihaa luiden ympärille muun muassa Wall Street Journalin uusimman paljastuksen kautta.

Wall Street Journalin lähteiden mukaan Apple olisi lyönyt hynttyyt yhteen liikepankki Goldman Sachsin kanssa. Yhdessä ne aikovat tarjota yhdysvaltalaisille kuluttajille Apple Walletiin integroitua luottokorttia. Tiivistetysti voisi sanoa, että Apple aikoo lanseerata lähitulevaisuudessa oman luottokortin, jolla voi tehdä ostoksia kaupoissa Apple Pay -lähimaksulla.

Apple Wallet -integraation kautta luottokortin omistajat voisivat seurata tarkemmin kulutuskäyttäytymistään ja asettaa kulutavoitteita. Luottokortti rakennetaan niin, että käyttäjää palkitaan luottojen lyhentämisestä samaan tapaan kuin Apple Watch palkitsee aktiivisia liikkujia. Lisäksi kortin käyttäjälle luvataan ostoksista kahden prosentin osuus takaisin (cash back).



Wall Street Journalin mukaan Apple voisi julkaista luottokortin jo tänä keväänä. Luottokortin yhteydessä Apple saattaa tarjota muita luottoja sekä varainhallintapalveluit.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola razr 50 Ultra – hinta laskenut -24%

Motorola razr 50 Ultra
599 € DNA
765 € CDON
787 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 789 €

Samsung Galaxy Xcover 7 – hinta laskenut -21%

Apple iPhone 15 Pro Max – hinta laskenut -19%

Apple iPhone 15 Pro Max
1079 € iPhonetalo
1303 € CDON
1349 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1324 €

Honor 200 – hinta laskenut -17%

Honor 200
249 € Power
249 € DNA
299 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.